torstai 9. lokakuuta 2008

Form Us With Love

Kun kolme nuorta miestä uskalsivat haastaa raikkailla ideoillaan tyypillisesti toimittavia tapoja, syntyi "Form Us With Love". Muotoilutoimisto perustettiin opiskeluaikana Kalmarin Design -korkeakoulussa Petrus Palménin, John Löfgrenin ja Jonas Petterssonin toimesta, jotka työskentelevät ahtaassa toimistossa Tukholman vanhassa kaupungissa. Vaatimaton toimisto kätkee sisäänsä kolmikon, jolla on selkeitä ideoita ja suuria suunnitelmia.


Kahden ensimmäisen toimintavuotensa aikana FUWL on tuottanut merkittävän määrän uudenlaisia tavaroita, huonekaluja ja sisustuselementtejä, jotka ovat saaneet jo kaiken nähneet kriitikot kohottamaan kulmakarvojaan.



Ensin lanseerattiin "Bendable Interior Objects", tee-se-itse -konsepti poikamiesboksin nopeaan ja vähän resursseja käyttävään sisustukseen ja nykyään konsepti on sarjatuotannossa. Tuotteet toimitetaan levynä ja käyttäjä itse taivuttaa valmiiksi rei'itetyt tuotteet lopulliseen muotoonsa.





Form Us With Love haluaa edelleen työskennellä tuotesuunnittelun parissa - ei niinkään perinteisellä tavalla, jossa kaikki on melko lokeroitua - vaan pikemminkin yhdistämällä mukaan markkinointia, tavaramerkkistrategiaa ja tuotesuunnittelua niin, että kaikki nämä osa-alueet ovat mukana toiminnassa.



Kuvat:
www.formuswithlove.se

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti