Lennot varattu. Matkakohde saaren osalta päätetty, mutta yöpymispaikkoja vielä katsellaan ja vertaillaan. Pääasia on, että 113 päivän päästä ollaan taas auringossa.
Oih ja voih, Thaimaa on varmasti ihana. Olen hinkunut sinne jo 90-luvun puoliväliltä saakka, mutta turistilaumat epäilyttävät nyt, kun olisi mahdollisuus vierailla. Löytyisiköhän jostakin rannikolta vielä pala huomaamattoman reppureissaajan Thaimaata?
Onneksi löytyy! Tähän mennessä on itse asiassa syntynyt aika hyvä kuva siitä, minne kannattaa mennä ja minne ei. Samuikin on niin suuri saari, että hiljaisempia rantoja löytyy edelleen, saaren lähellä olevista pikkusaarista puhumattakaan.
Ihanalta näyttää. Kaakkois-Aasiaa? Missäpäin siellä? Ajatus varatusta matkasta kantaa jo pitkälle syyspimeyteen. :c)
VastaaPoistaMuutaman viikon katko auringossa ja lämmössä tuntuu oikein kivalta, varsinkin kun Suomen talvet nyt on mitä on.
VastaaPoistaKoh Samuin saarta ajateltiin pitää "päätukikohtana", mutta tarkoitus olisi seikkailla myös muilla lähisaarilla.
Tuskin maltan odottaa :)
Oih ja voih, Thaimaa on varmasti ihana. Olen hinkunut sinne jo 90-luvun puoliväliltä saakka, mutta turistilaumat epäilyttävät nyt, kun olisi mahdollisuus vierailla. Löytyisiköhän jostakin rannikolta vielä pala huomaamattoman reppureissaajan Thaimaata?
VastaaPoistaOnneksi löytyy! Tähän mennessä on itse asiassa syntynyt aika hyvä kuva siitä, minne kannattaa mennä ja minne ei. Samuikin on niin suuri saari, että hiljaisempia rantoja löytyy edelleen, saaren lähellä olevista pikkusaarista puhumattakaan.
VastaaPoistaJos innostuit, kerron oikein mielelläni lisää :)