
Aihe on tärkeä, vaikka siitä on Aniliinissakin aiemmin kirjoitettu ja vaatii siis ehdottomasti oman postauksensa. Katselukertoja? Parinkympin paremmalla puolella mennään. Sunnuntaina se tulee taas, Neloselta klo 17:30 alkaen, vaikka löytyyhän se tietysti omastakin leffahyllystä.

Dirty Dancing on klassikko, jeh? Näyttelijäsuorituksilla ei pysty kehuskelemaan millään, vaikka Patrick Swayzesta tuli leffan myötä tähti yhdessä yössä. Muiden näyttelijöiden kanssa taas on ollut vähän hiljaisempaa.


1987 oli vuosi, jolloin tuo herkku julkaistiin ja olin kymmenvuotias, kaikenlaisille hömppäleffoille altis pikkukirppu. Yksinkertaisuudessaan juoni menee näin: hemmoteltu lääkärin tytär rakastuu komeaan tanssijaan lomaillessaan perheensä kanssa Kellermanin lomakylässä. Pappa inhoaa poikaa alusta alkaen väärinkäsityksien takia. Kun miehen tanssipari joutuu vuoteenomaksi, teinityttö tarjoutuu sijaiseksi. Kesän aikana hän oppii yhden jos toisenkin asian elämästä - ja tanssista. Kaksikon lempi leimahtaa, mutta pian on myös loma ohi.

Elokuva toimii edelleen, vaikkei juoni olekaan kovin hehkeä. Tarina on kaunis ja onnellinen. Ja se lopputanssikohtaus, aiettä.
Kovat kundit eivät kyllä tanssi. Paitsi Patrick ja Kanki.
Aah, minä katsoin tuon elokuvan filmiltä 37 kertaa, luku on syöpynyt mieleeni. Samanikäinen olin kuin sinäkin.
VastaaPoistaKelata piti, ja paussille pistää, ja kaverin kanssa opetella jokainen tanssi askel askeleelta... Ja aika pian huomasi, että kuviot elokuvan eri kohdissa ovat samaa koreografiaa kaikki.
Mutta silti, kaikkien aikojen yksi suosikkileffoistani.
Kohtaukset on opittu ulkoa, tietää seuraavaksi tulevan kappaleen.. se on todellista faniutta!
VastaaPoistaHienoa kuulla, että meitä on useampia :)
ihana elokuva. Soundtrack jyrää, varsinkin kakkosjulkaisu.
VastaaPoista