sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Reittisuunnittelua

Suunnitelmissamme on siis toteuttaa automatka Norjaan heinäkuun loppupuolella. Olemme hahmottaneet reittiä viime päivät ja vihdoinkin vierailtavat kaupungit on valittu ja yöpymispaikat varattu. Reittimme näyttää tältä:


Ensin siis hurautamme Espoosta Ouluun, jossa yövymme yhden yön. Oulusta matka jatkuu Kiirunaan, jossa seuraava yö nukutaan. Lofooteilla, jonne matkaamme seuraavaksi, aiomme oleskella hieman pidempään viettäen siellä kaksi yötä. Matka jatkuu alas Norjan rannikkoa ja seuraava pysähdys ja kaksi yötä nukutaan Bodössa. Seuraava yhden yön kohde on Mosjøen, jonka jälkeen matkan viimeinen yöpyminen onkin sitten Ruotsin puolella Umeåssa.

Esittelykuvat hotellien huoneista ja muusta varustelusta näyttävät usein todellisuudessa ihan joltakin muulta. Vapaana olevat huoneet (ja hinta) sanelivat huomattavasti valintaamme. Nähtäväksi jää, ovatko majapaikkamme mistään kotoisin :) Jatkoa seuraa!

4 kommenttia:

  1. Matkustelu on kyllä kivaa. Odotan mielenkiinnolla matkakuvia, kun niiden aika tulee.

    Mukavaa alkukesää muuten!

    VastaaPoista
  2. mirka: Olen ehdottomasti samaa mieltä! Kun kesän automatka on tehty, on aika alkaa suunnitella talven matkaa Aasiaan - koko ajan pitää olla joku matka suunnitelmissa!

    Pyrin tekemään matkaraporttia Norjasta tien päältä, sikälimikäli se on mahdollista..

    Oikein mukavaa alkukesää sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olin viime kesänä roadtripillä Norjassa, ja tänä vuonna lähden myös :) Tarkoitus olikin tehdä blogiini muistelu viime vuoden matkasta.

    Ja laitoin sulle kutsun blogiini :)

    VastaaPoista
  4. dolce vita: Kiitos kutsusta! Mukavaa, kun pääsen jatkossakin seuraamaan mm. häihisi liittyviä järjestelyjä :)

    Olisi hienoa lukea kokemuksia Norjan matkastasi. Olemme menossa reissulle sinne suuntaan ensimmäistä kertaa, joten kaikki mahdolliset kivat asiat ja nähtävät paikat yms. ovat enemmänkin kuin tervetulleita!

    VastaaPoista