Daniel lumoutuu kirjasta ja tahtoo tietää sen kirjoittajasta, Julián Caraxista lisää. Tuolla matkallaan Daniel seuraa kirjailijan jälkiä ja oppii tuntemaan itsestään, rakkaudesta, aikuisuudesta ja kuolemasta. Kulkiessaan läpi salaperäisen labyrintin, tarina alkaa pelottavalla tavalla toistua hänen omassa elämässään.

Olen lukenut lähes 650 sivuista kirjaa vasta vähän yli sata sivua ja sen yllätykselliset juonenkäänteet eivät tahdo päästää irti. Tuntuu siltä, etten malttaisi lopettaa - kirja koukuttaa huomaamattomasti. Tapahtumat on kuvattu niin taidokkaasti ja tarkkaan, että pystyn kuvittelemaan tilanteet todellisina kauniin Barcelonan kaduilla. Suosittelen lämpimästi!
”Jokaisella kirjalla, jokaisella niteellä, jonka näet täällä, on sielu. Sen kirjoittajan sielu ja niiden sielu, jotka lukivat sitä ja elivät ja unelmoivat sen kanssa. Joka kerta kun kirja siirtyy kädestä toiseen, joka kerta kun joku antaa katseensa lipua sen sivuilla, sen sielu kasvaa ja vahvistuu.”
Tuulen varjo, jonka luin sekä englanniksi että ruotsiksi, on paras lukemani kirja pitkään aikaan. Onpa hauska, että sinäkin sait sen käsiisi.
VastaaPoistaoakleyf: Olen jäänyt kirjaan koukkuun totaalisesti, mutta kun ei sitä koko aikaa voi olla nenä kirjassa kiinni! :)
VastaaPoista