keskiviikko 9. toukokuuta 2018

keskiviikon kuulumiset








Piti viime viikonlopun aikana vielä palailla langoille, mutta unohtumattomat halailukokemukset vessanpönttömme kanssa sunnuntain välisenä yönä muuttivat hieman viikonlopun vieton suuntaa. En muistakaan koska viimeksi olisin ollut niin kipeä - makoillen tuskissani sängynpohjalla kun muut kirmailivat ulkona lämpimässä sunnuntaipäivän kevätsäässä. Olisin mielelläni itsekin kirmaillut.

Jossain kohtaa kevätrullakuvien jälkeen olotila siis muuttui hieman huteraksi, mutta eipä murehdita siitä enää sen enempää. Tai ehkä pienesti vielä sen verran, että voipi olla, ettei kevätrullat maistu vähään aikaan koska assosiaatio. Mutta huomisellehan tarjoillaan ylimääräistä vapaapäivää, jonka me Tipparaisen kanssa meinaamme viettää vain ja ainoastaan rennosti, Mies kun poistuu vahvuudesta pariksi päiväksi vierailulle länsinaapuriin.

Mitä täs mittää, siirryn parveketiloihin nauttimaan kesäisestä säästä. Siirry sinäkin!

2 kommenttia:

  1. Minulla oli tuossa parisen viikkoa takaperin vatsatauti, joka kesti hieman yllättäen kolme päivää. En ole ikinä elämässäni kokenut kolme päivää kestänyttä vatsatautia. Sitä vessanpöntön halailua onneksi sai harrastaa vain ensimmäisenä päivänä, mutta kahtena päivänä sen jälkeenkin olo oli vielä niin hirveä, että odotin vain kokoajan milloin sinne on taas juostava kykkimään. Kuulin sittemmin, että tällaista useamman päivä kestävää vatsatautia on juurikin meillä päin liikkeellä enemmänkin. Huh, olipahan kokemus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh! Vähän samanlainen kokemus oli täälläkin! Ja nyt on kuullut monilta samaa. Toivottavasti moista ei tarvitse pitkään aikaan kokea.

      Poista