torstai 31. maaliskuuta 2016

sisustusbloggari etsii sisustusinspiraatiota







Lisääntynyt valon määrä periaatteessa mahdollistaisi valokuvaushetket nyt myös iltasella, mutta käytännössä kameraan tarttuminen ei ole käynyt sohvaperunan mielessä. Pääsiäisenä tuli puuhasteltua jos jonkinmoista, mm. siirrettyä mööpeleitä eri asentoihin olohuoneessa. Lopputulosta tuli myös kuvattua, ja hupsvaan olohuoneen ilme muuttuikin totaalisesti erilaiseksi. Meinasin viikonloppuna myös heittää Jalpaikan nurinperin.

Sisustusrintamalla noin muutoin on aika hiljaista. Työaikana kun katselee kauniita kuvia ja himottavia sisustustuotteita, ei välttämättä innosta sisustuksellisiin ponnistuksiin enää kotosalla. Inspiroiva työ meinaa ihan viedä mehut kotosisustamisesta, aika hurjaa!

2 kommenttia:

  1. Aika jännä että menee noin päin, luulisi että sitä pursuaisi ideoita kotiin kun saa töissä katsella niitä kauniita juttuja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä meinasin minäkin! Kysymys taitaa olla enemmänkin ajanpuutteesta kuin inspiraatiosta. Onneksi kohta on taas viikonloppu ;)

      Poista