maanantai 23. marraskuuta 2015

uutta vaihdetta silmään





Kuukaudeksi eteenpäin (ja sen jälkeenkin vielä monen monta kuukautta eteenpäin) on vähintään 1,5 tunnin kalenterimerkintä neljälle urheilulliselle suoritukselle. Alkaa projekti, jossa on kaksi osallistujaa ja lopputuloksena toisesta tehdään juoksija ja toisesta PT. Juoksijan tavoitteet on asetettu, mutta ennen kaikkea projektilla pyritään pitkäaikaiseen ja jatkuvaan liikunnallisen ilon ylläpitämiseen.

Ensimmäinen lenkki takana, seuraava kipitetään torstaina. Neljänä päivänä viikossa sykemittari on meikäläisen paras kaveri. Ja Spotifyn soittolistat.

4 kommenttia:

  1. Toi juokseminen on kumma homma, aloittaminen ihan kaameeta ja sitten siihen koukuttuu totaalisesti. Miten muuten aiot ratkaista juoksemisen talvikeleillä, onko sulla talvilenkkarit? Itteäni on vähän alkanu jännittää nää liukkaammat kelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä! Pääsin hyvään vauhtiin kesällä mutta useamman viikon flunssa teki ikävän katkon. Nyt ollaan taas kovasti menossa! Kannattaa ehdottomasti hankkia Icebugit talvikeleille, olivat kyllä ihan törkeen hyvät eilisillä liukkailla keleillä. Tossut on arvokkaat, mutta ehdottomasti hintansa väärti.

      Poista