sunnuntai 8. helmikuuta 2015

first we take london and then we take stockholm








Aamukävelyllä tuntui ehkä himppasen keväältä kun aurinko paistoi vienosti lumisateen seasta ja tuuli tuiversi posket punakaksi. Jostain kuului mielestäni jopa titityy. Eipä siis kieltämän sitä tosiasiaa, että valoisampia ja lämpimämpiä aikoja kohti mennään. Jo ihan noin konkreettisestikin, sillä kesälomasuunnitelmiakin tässä ollaan viikonlopun aikana hieman edistetty.

Ensi viikko tietää rohkeanpuoleisesti haipakkaa (ne ruuhkavuodet?), sillä ensin kirmataan Lontooseen ja sen jälkeen kotivisiitin kautta vielä Ruotsiin. Liian monta aikaista aamumatoa tiedossa.

Mutta nytpä aion keskittyä parin lempisisustuslehden tarjontaan, annan auringon paistaa harmaiden ikkunoiden läpi silmiin samalla kuunnellen kun Laina kolistelee nurkkissa. Napakat sunnuntait!

6 kommenttia:

  1. Mä olin ihan että häh, kun luin taannoin jostain blogista, että on helmikuu :D
    Joo titityytä kuultu. Se on ihanaa se.

    Sun ruuhkavuodet ei kuulosta myöskään yhtään hassummilta-Nautiskele!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja se helmikuukin alkaa olla kohta taputeltu, ihan tosta vaan huomaamatta. Ihan älytöntä.

      Poista
  2. teillä on kyllä kahdehtittavan ihana koti :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Oijoi! Täällä Lontoossa tuntuu ihan keväältä. Pari tuntia nukkumista lentokoneessa ja yhtäkkiä on kokonaan erilaisessa maailmassa. TAHTOO KEVÄÄN!

      Poista