keskiviikko 15. tammikuuta 2014

neljän seinän sisällä






Etätyöpäivä on pelkästään onnistunut, kun yökkärihousut vaihtuvat lökäpöksyiksi varttia ennen virastoajan päättymistä. Tänään ei kävelty edes salaatille, koska ihminen on laiska ulkona näytti pelottavan kylmältä ja kotoa löytyi kuin löytyikin ruoaksi luokiteltavaa huttua. Ainut kosketuspinta ulkoiluun oli roskiksen vienti yhdistettynä postin hakemiseen.

Miinuspuolet etätyöpäivissä ovat sisätiloissa istuminen, naama näytössä kiinni nököttäminen ilman järkeviä taukoja (puhumattakaan kahvitauoista, kuka sen keittäisi?) sekä puhumattomuus. Viimeisimmän uhreiksi joutuvat kotiin piakkoin palaavat perheen muut jäsenet - voi olla, että puheenvuoroja joudutaan jakamaan tasaisesti osallistujen kesken, koska Aniliini ei tod ole tämän perheen puheliain.

6 kommenttia:

  1. Oi, mä niin tykkään taas sun päivittelystä! :)
    Ja jopas menee yksiin noi fiilikset siitä, kun perheenjäsenet palaa kotiin. Itse olen saikulla ja kun päivän lahoaa yksikseen neljän seinän sisällä ja siippa taas sosiaalisessa työssään pitkän päivän, on enemmän kuin arvottava toisen levon tarpeen ja oman puheripulin välillä. Ja tunnettuahan se on, ettei ripulia noin vaan hillitä... :D

    Iloa iltaasi!

    vakkarivieras

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vakkarivieraalle kommentista! Ipanalle nousi illalla kuumetta, mutta ehei, ei se puheeseen mitenkään vaikuttanut. Ei edes aktiivisuuteen tai ruokahaluun. Sama meno jatkuu vaikka mikä olisi ja ainakin meikäläinen olis ihan sohvapotilaana jo pelkästään kurkkukivusta.

      Tsemppiä sinne ja kivaa iltaa myös!

      Poista
  2. Hihii :D Tutulle kuulostaa. Mulla tosin on nykyään aina "etätyöpäivä", kun en oo töissä. Yökkärihousut/lökäpökät on jalassa läpi päivän. Kaameet kalsarit. Etenkin, jos ulkona paukkuu pakkanen ja en halua mennä ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli toinen kotipäivä perään, kun jäin hintsusti kuumeisen Ipanan kanssa kotiin täksi päiväksi. Nää aurinkoiset kotipäivät on sisätiloissa ihan tuskaa! Pölyt hyökkää silmään ja ikkunat näyttää siltä ettei niitä ole pesty valovuosiin!

      En oo tänäänkään nokkaani ulos pistänyt ;)

      Poista
    2. Täälläkin toinen kotipäivä. Lähdin muka lenkille Töölönlahden ympäri. Pääsin kauppaan saakka ja totesin, että perskuleen kylmä, ostan juustot illaksi ja takaisin kotiin:D Iltapäivästä onneksi tuli nuo naiset Mummokerhoon ja oli parasta seuraa. Käskin olla kyttäämättä pölynyrkkia.

      Toivottavasti teillä ollaan huomenna terveinä ja pääsette pihalle. Vaikka onhan koti paras paikka :)

      Poista
    3. Onneksi pimeemmällä ei pölyt näy :) Juu, perjantaina oltiin taas priimakunnossa, mutta pakkasten takia ei olla kauheesti vielä ulkoiltu. Ei edes viikonlopun aikana, kun vanhemmat on ollu vaan humppaamassa. Pakkaskelit on upeita, mutta muutama aste riittäis meille ulkoilupuuhissa ihan hyvin!

      Poista