lauantai 21. syyskuuta 2013

moi!






Bloggari pahoittelee lukijoidensa laiminlyöntiä - radiohiljaisuudesta voidaan pelkästään syyttää niitä ruotsalaisia. Työmatkailut on vähäksi aikaa taas matkailtu ja kuin kreivin aikaan ensi viikolle sovittu parin päivän työreissu onneksi peruttiin. Sanotaanpa vielä kerran, että ihan kiva olla kotona.

Meikäläisen kämppiksethän olivat elelleet kolme päivää Anilandiassa kuin ellun kanat, kun ei ollut himosiivooja niskassa hengittämässä. Aamulla oli siis tartuttava luudanvarteen, jotta epäsiisteydelle allerginen äiti-ihminen pystyi jälleen tiluksiaan sillä silmällä ihailemaan.

Mies lähti puolustamaan isänmaata ja toivomus olisi, että sotilasleikit olisi iltaan mennessä leikitty. Sillä aikaa me tytöt ollaan tietty käyty sokeripullalla ja hurautetaanpa myöhemmin vielä viihdyttämään kummitätiäkin. Napsakkaa lauantaita just sulle!

4 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia.
    Vitsit toi kiiltävä Arabian(?) ruukku - Oih!

    Siis mä oon kanssa ihan älytön siivousfriikki. Mä en kestä sotkua hetkeäkään ja ärsyttää, että miehellä on erilainen siisteyskäsitys kun mulla (vai meneekö se niin, että miehillä on erilainen kuin naisilla?).
    Jos tulee epäsiistiin kotiin, niin ei tosiaankaan pysty keskittymään mihinkään, ennen kuin paikat on järjestyksessä ja lattia kiiltää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Mies on ihan samanlainen! Sen mielestä siivous (liian) usein on ihan turhaa. Itse taas pystyn rentoutumaan kaikkein parhaiten siistissä kodissa. Noo, me ollaan sovittu että mies kokkaa ja mä siivoon ja pyykkään. Ihan reilu peli mun mielestä ;)

      Tuo ruukku löytyi kirpparilta viime viikonloppuna, vähän ehkä ylihintaisena lähti mukaan, mutta se oli niin nätti ja hyväkuntoinen, että olihan se mukaan otettava. En ole aiemmin moisiin kirpparilla törmännytkään!

      Poista
  2. Heh, nopealla vilauksella katsoin ensin, että tuo eka kuva on meidän kirjahyllystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii! Tommosia samantyyppisiä kirjahyllyjä taitaa olla aika monella ;) Löytyyks teidänkin kirjahyllystä Advanced Engineering Mathematics?

      Poista