lauantai 31. joulukuuta 2011

2011

Perinteinen katselmus menneeseen vuoteen tulee tässä! Olipa upea vuosi kertakaikkiaan!



Tammikuussa kuukausien hurja aherrus tuotti hedelmää ja torppa saatiin muuttovalmiiksi. Samassa rytinässä Ipana täytti vuoden, säntäsi kävelemään ensimmäistä kertaa ja aloitti päivähoidon.



Helmikuussa keltainen väri Anilandiassa pääsi vihdoin valloilleen ja kodin sisustuspuolta edistettiin samalla kun alakertaa pakerrettiin kiukulla valmiiksi.



Maaliskuun aikana alakerta saatiin vihdoin valmiiksi ja kirjahyllyn kirjat pääsivät värijärjestykseen. Myös allasosasto otettiin onnistuneesti käyttöön.



Huhtikuussa juhlittiin kevättä ja suunniteltiin pihajuttuja. Ja odotettiin malttamattomana, että vihdoin päästäisiin taas hommiin.



Toukokuussa päästiin vihdoin asiaan pihahommien kanssa. Samaisessa kuussa Aniliiniin pesiytyi kirppispöpö lopullisesti eikä sunnuntaiaamujen kävelyreissujen suunta ollut enää milloinkaan tuntematon. Ja kivenheiton päästä kodista löytyi herkullinen lempikukka-apaja.



Kesäkuu & mansikat! Yläkerran parveke saatiin toimintakuntoiseksi ja Ipana nautti vesileikeistä ulkosalla ja uudesta hiekkalaatikostaan. Aniliini löysi kirppikseltä todellisen kalusterakkauden eikä ihastus ota vieläkään laantuakseen.



Heinäkuussa lomailtiin, grillattiin ja nautittiin kesästä. Lennettiin myös ensimmäiselle huisin mukavalle lomamatkalle maahan Tanskan.



Elokuussa Aniliini piirrätytti ranteeseensa pysyvän ämmän ja rakastui pysäyttävästi trikoolakanoihinsa. Hili komistui parvekkeen auringossa ja Anilandiassa vietettiin ensimmäiset tupaantuliaiset kera saksiniekkojen.



Syyskuu toi metkan tuoksun kotikoloon mustatorvisienien huimien määrien muodossa (onneksi ne ihanuudet muuten kuivatettiin - muuten olisivat parhaillaan paikallisella kaatopaikalla).



Lokakuussa alkoi kutomisvimma ja kuin varkain talouteen hankkiutui lisää keltaisia asioita. Vietettiin lisää talonlämmityspirskeitä ja Ipanasta oli pikkuhiljaa kuoriutumassa varsinainen huithapi höpötiitu.



Marraskuussa himmeli was in da house, Mies kertoi mielipiteensä sisustamisesta ja mentiin aika perusmeiningillä. Kaupasta hankittiin ensimmäiset hyasintit ja yritettiin herätellä joulumieltä lumettomuudesta huolimatta.



Joulukuu toi joulupukin vaikka ruoho ulkona vihersi. Lapselle valmistui nuttu, joka oli hurjin kässäponnistus sitten kouluaikojen. Tilanne kuitenkin osoitti, että mikä tahansa on mahdollista ja sillä asenteella jatkamma vuotta 2012 kohti.

Oikein napakkaa uutta vuotta ihan jokaiselle sinne! Näkyy ens vuonna!

perjantai 30. joulukuuta 2011

joulu meni jo










Kas noin se kuusi lähti lipettiin. En kyllä rehellisesti muista milloin joulu olisi tuntunut näin lyhyeltä kuin tänä vuonna. Justiinsahan me se kuusipuu sisälle nostettiin. Täytyypä ensi vuonna sitten aloittaa oikeasti ajoissa.

Vuoden viimosia perjantai-iltoja vedellään. Huomenna mennään kaveriporukalla ravintolaan syömään kera lapsikatraan ja sen jälkeen luvassa kourallinen papatteja ja kissanpieruja. Ipanainen on paapauspuuhissa todennäköisesti (toivottavasti) yhdeksään mennessä, joten rauhallismielin uutta vuotta tänä vuonnakin vastaanotetaan. Pari vuotta sitten Ipanainen mökelsi mahassa kun isänsä tahtoi väkisin ostaa ilotulitteita ja melkein pakotti viimeisillään olevan vaimonsa niitä ulos viidenkymmenen asteen pakkaseen pieruja ihailemaan. 24 tuntia myöhemmin tirpastiin ponnistamaan.

Kiitos vielä ihanaiselle lapsuudentoverille lounasseurasta! Oli huisia nähdä & turista pitkästä aikaa. Kun edelliskertaisesta turinatuokiosta on kulunut niinkin paljon aikaa, kuulumisten vaihtoon menee aikaa. Otetaas pian uusiksi.

Perjantai-iltaa kuomaset - me aletaan Miehen kaa tsekkaileen talven lomamatkoja!

(ja hei toi Maick on oikeasti aika kuuma, jeh?)

torstai 29. joulukuuta 2011

tulis jo kevät








Paikallispuodissa alkoi alennusmyynnit, vaikkei toki muijaa alennuksesta saakkaan. Kankaasta piakkoin hurautetaan uusi verho Anilandian keittiön ikkunaa koristamaan. Mutta olihan alennuksessa oli nätti mekko, joka surkeana huusi aletangosta mukaan.

Haikein mielin tässä joulukoristeita on laatikoihin pois korjattu. Joulun lyhyyttä korosti Tapsan koettelemukset eikä kuusikaan ole enää komeimmassa kuosissaan kun neulasia noin hurjasti päivittäin irrottelee.

Jou, ilouutisia raitoja halajaville blogitovereille - Marimekko tuo kuuleman mukaan keväällä kauppoihin keltavalko- ja vihreävalkoraidalliset trikoolakanat. KELTAVALKORAIDALLISET TRIKOOLAKANAT! OUMAI! Sinne turahti sievä ajatus lakanoiden ostokiellosta (jonka tietenkin keksi Mies), sillä ne yksilöt on valitettavasti ihan pakko hankkia. Heipat!

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

tutiton










Noniin, Ipanan tutti oli päivän aikana hupsvaan "mennyt rikki" ja sitä porukalla kovasti illalla ihmeteltiin. Kokeiltiin suussa - juuei ollut hyvä ollenkaan. Poishan se pirulainen piti lopulta heittää. Edelleen tutti oli siellä roskiksessa rikkinäisenä kun paapaamisen aika tuli ja toki siitä keskusteltiin. Fiksu viisi-päivää-vajaa-kaksivuotias ymmärsi, että eipä sitä roskiksesta kannata rikkinäistä tuttia enää suuhun laittaa. Huoneessa on hiljaista, joten taisi lapsonen nukahtaa tutitta.

Jahas, komento takas. Huutohan siitä tuli ja kaupasta pitäisi heti käydä ostamassa uusi eheämpi tutti. Vanhemmat pysyivät tarmokkaana eikä suru ole onneksi enää puserossa. Tasaisen niiskutuksen jälkeen huoneessa on jälleen hiljaista. Voi lapsrukkaa. Toivotaan parasta. Eniten jännittää huomiset päikkärit, mutta Mummi taatusti hoitaa homman kunnialla kotiin.

Muutama kuvanen pukin tuomista lahjuksista - oltiinpa me kilttejä!

tiistai 27. joulukuuta 2011

city girl



Alkuun varoituksen sana. Seuraavat kuusi virkettä sisältävät suoranaista kettuuntumista eli hyppää rohkeasti yli, mikäli aikuisihmisen vitinä ei kiinnosta.

Päästiinpä eroon jouluruoista (ja pakastimen sisällöstä) kertaheitolla, kun Tapaninpäivän aamuna herättiin sähköttömyyteen (joka siis tietenkin edelleen jatkuu). On sellanen fiilis, että vois heittää joulukuusen pihalle samantien, kun tuo joulumielikin kummasti katosi eilisen päivän aikana. On sitä urbaani ihmislapsi kyllä uskomattoman avuton kun ei mikään toimi ja makkarat pitää paistaa takkatulen hiilloksessa. Trion pienintä meno tuskin haittasi, Aniliinillahan tässä kaikkein isoiten jotain otsasta ulos kasvaa, mikä kovin naurettavaa & lapsellista olikin. Mikäli ajatukset tuntuvat tänään sekavilta tahi hitailta, se johtuu ainoastaan aamuisesta tukanpesuuhetkestä jääkylmällä vedellä & aivojen jäätymisestä. Onneksi sorvilla on valoa, kahvia ja lämmintä ruokaa.

Iloisempiin asioihin siis eli leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä (ja hartaasti toivomma, että kotikoloon palautuvat sähköt tämän päivän aikana)!

[edit klo 21:40 - Ei ollut sähköjä Anilandiassa kun kotikoloon palattiin ja vahvasti asennoiduttiin jälleen aamuiseen aivojen jäädyttämisoperaatioon huomenna aamulla. Mutta ihme tapahtui ja nyt pesässä on sähköt! Voi tätä ihanuutta!]

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

joulupäivänä












Edelleen poiketen jouluperinteistä käytiin viemässä kynttilät haudoille vasta tänään aamulla. Aurinko paistoi kauniisti (nyt tietenkin jo sataa vettä) ja hautuumaa näytti kauniin rauhalliselta kynttilöineen ilman ihmispaljoutta. Samalla reissulla käytiin ihastelemassa siskon joulukotia ja hörpsittiin makoisaa kriikunajuomaa. Josta tulikin mieleen, että nyt olisi sopiva ajankohta kuukausia maustuneelle karviaismarjaliköörille.

Leppoisaa & mukavaa joulupäivän kärvistelyä kotosalla, kun suunniteltu joulupäivänviettokohde Mummilassa toimiikin sairastupana eikä ehdoin tahdoin lähdetä flunssaa sieltä itsellemme ottamaan. Huomiselle suunniteltu joulukinkku törkkästiin uuniin nyt!

lauantai 24. joulukuuta 2011

jouluaattoa







perjantai 23. joulukuuta 2011

kun joulu on, kun joulu on










Nyt ei enää hosuta! Oikein iloista joulunaikaa ihan kaikille!

Merry Christmas - God Jul - Joyeux Noël - Feliz Navidad!

torstai 22. joulukuuta 2011

tutulla porukalla










Huomisen kauppareissun ostoslista on pitkä kuin nälkävuosi ja todennäköisesti mukaan pitää myös ottaa rutkasti pitkää pinnaa. Oliko jo puhetta, että tänä vuonna jouluaattoa vietetään porukalla Anilandiassa? Se tarkoittaa enemmän putsplankkia ja pientä laittoa & säätöä, mutta muutoin onkin ihan kiva poiketa joulutraditiosta hieman tuon viettopaikan suhteen. Aniliinille riittää, että keralla on oma, tuttu porukka. Mukana menossa myös Isomummi.

Hei meillä olis nyt lunta! Just sen verran, että maa peittyy, puut näyttävät kauniilta ja tulee semmone joulufiilis. Oisko taivasten tyypit ja kuun kierrot sen verran suosiollisia tällä kertaa, että pitäis meilläkin tuon maan valkeana edes noiden joulupyhien yli? Sitten mun puolesta vois tulla vaikka kesä.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

tähtönen








Meninpähän minäkin ja askartelin eilen lauluohjelman aikaan tuollaisen kivan paperitähden - tai itse asiassa kikkailin neljä, joista jotenkuten kasassa pysyy kaksi. Joku varoitteli taitteluun tulevan himo - juuei. Meikämartan origamikokeilut jäävät tällä kertaa taatusti noihin kahteen yksilöön. Ei ole askartelutaitoja hälle suotu, ei. Eikä kärsivällisyyttä näpräämiseen. [Ohje tähtösten tekemiseen löytyypi täältä]

Joulubreikki tekee hyvää, vaikka ylimääräisillä vapailla ei ole joulunaikaa pilattu. Puuhaa riittää kohtuullisesti ennen kuin voi rauhallisesti istahtaa joulun viettoon. Sanottaisko, että perjantaina illalla näyttää jo varmasti aika hyvältä.