perjantai 25. helmikuuta 2011

snii snaa schnappii!


Tuija ja Ninni muistivat tunnustuksella, suurensuuri kiitos! Nämä tällaiset tunnustukset ovat kyllä bloggaamisen todellisia helmiä!

Tunnustukseen luonteeseen kuuluu kertoa itsestään seitsemän asiaa ja laittaa se eteenpäin. Voi hittiläinen miten näitä itsestä kertovia asioita onkaan vaikea keksiä! Aniliini kun on tuikitavallinen talliainen, varsinaissuomalaisessa kylässä (jota kaupungiksikin kutsutaan) asusteleva yhden emäntämäisesti kipittävän Pikkumirkun äiti ja satunnaisesti lehmänhermoisen Miehen vaimo. No mutta, koitetaan!

1. Eipä tämä tyttö tiennyt vuonna 1997 tutustuessaan interwebin ihmeelliseen maailmaan, että alkaa tehdä töitä elääkseen tuolla tiedon mielenkiintoisella valtaväylällä. Optimoinnit, hakukonemarkkinoinnit, sosiaaliset mediat sun muut olisivat kyllä olleet täydellistä hepreaa näille silmille ja korville.

2. Aniliinin urhea äityli vei mini-Aniliinin aikanaan musiikkikoulun pääsykokeisiin (kahdesti) - viulua kun ne kaiketi tahtoivat tytön soittavan kun siskokin jo soitti selloa. Mutta eipä huvittanut kokeen lauluosiossa laulaa eikä meikäläisestä sitten tullut huippuviulistia, vaan tykkäsin mieluummin yleisurheilla, hiphopata, pelata pesistä ja sen sellaista.

3. Kas kun kauan sitten käytiin Miehen kanssa kuukauden mittaisella junamatkalla. Barcelonan eläintarhassa jouduin kirjaimellisesti varpusparven hyökkäyksen viattomaksi uhriksi. Eipä silloin kuule naurattanut guggenheimit hiuksissa ja naamalla. Nih.

4. Oon on ihan pienesti nukahtanut oopperassa. Ja baletissa. Mutta niin nukahti kyllä vierustoverikin!

5. Mulla oli joskus muuten mopo. Vuosimallia kasikasi ja semmonen sininen Honda Monkey. Iskä osti sen mökkimopoksi, jolla ajelin pitkin metsiä kehittäen itselleni erilaisia ratoja ja kilpailuja. Kun tulin virallisesti mopoikään, ei mopoilu enää kiinnostanutkaan.

6. En ole koskaan lasketellut. Myös hiihtämiseen olen semisti kehittänyt viha-viha -suhteen - kiitos ala-asteen liikkatunnit, jolloin hiihdettiin säässä kuin säässä (kouluunhan hiihdettiin tietysti myös, kesät talvet).

7. Mun lempiherkkua on thaimaalainen ruoka (ylläri!). Olen käynyt Thaimaassa viidesti ja ensi talvena totisesti lähdetään matkalle koko orkesterin voimin. Kahden vuoden paussi on tehnyt tehtävänsä.

Nakkaan tunnustuksen eteenpäin kuudelle stylelle blogille - JohannaK:lle, Pinjalle, Riikalle, Suveliinalle, Myyrälle ja MiniE:lle.

5 kommenttia:

  1. Lohdullista, että tässä maassa on joku toinenkin, joka ei ole koskaan lasketellut ü Se tuntuu perin harvinaiselta näillä leveyksillä, jossa lapset syntyvät lumilauta kainalossa ja jokaisella itseään arvostavalla teinillä on kausikortti läheiseen hiihtokeskukseen.

    VastaaPoista
  2. Tästä olen vaan niin samaa mieltä ja sama ongelma täällä minulla... "Myös hiihtämiseen olen semisti kehittänyt viha-viha -suhteen - kiitos ala-asteen liikkatunnit, jolloin hiihdettiin säässä kuin säässä (kouluunhan hiihdettiin tietysti myös, kesät talvet)."

    Eli kiitos liikunta ope...

    Terkuin Petra

    VastaaPoista
  3. Minulla tuo viha-rakkaus-suhde luisteluun noilta kouluajoilta, eli ei kiitos! Hiihtoa kyllä!

    VastaaPoista