torstai 28. tammikuuta 2010

ostoslista




Muuttorumba toiselle paikkakunnalle alkaa periaatteessa ensi viikolla kun saamme vuokra-asunnon avaimet. Vaikka asunto tulee olemaan väliaikainen rakennusprojektimme ajan, periaatteista ei tingitä ja väliaikaisestakin tehdään asuttava. Mööpeleitä meiltä kyllä löytyy, mutta muutamia uusia hankintoja tarvitaan.

Kuvat:
www.ikea.fi

kuin kaksi marjaa


keskiviikko 27. tammikuuta 2010

aurinko!




Vatsanväänteitä tahi ei - meidän pirpana hymyili tänään äipälle!

samaan aikaan länsinaapurissa


Ehtii se Aniliini pulautusten ja tuttipullojen keittämisen välissä (joskus) muutakin maailman menoa seuraamaan. Aamukahvi (mitä sitä nyt ehti juoda ennen kuin käsky taas kävi) meinasi totaalisesti sujahtaa tänään väärään kurkuun, kun valtakunnallisen ykköslehden ulkomaat-osan käsilaukkuja käsittelevä artikkeli herätti eräänlaisena laukkufriikkinäkin tunnetun Aniliinin totaalisen huomion: Käsilaukut kuohuttavat Ruotsin politiikassa.

Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtajan, Mona Salinin kiistelty pinkki "luksuslaukku" ei ole edes fiini. Kaverilta saadun nyssykän sanotaan uhkaavan jopa sosiaalidemokraattien menestystä ensi syksyn vaaleissa. Demokratia vaikuttaa olevan länsinaapurissa kohdillaan ja kiva, ettei aika kulukaan pelkkään diskuteeraamiseen.

Sula hopsula hej sula hopsansaa!

Kuva:
www.louisvuitton.com

maanantai 25. tammikuuta 2010

napakka


Pirppis on päässyt hienosti uudelle kilolle - ruoka siis maistuu ja grammoja karttuu. Viikonloppuna nähtiin vähän sukulaisia Vaarin synttäreillä ja Isomummi kehui pirpanaa napakaksi.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

sinistä




torstai 21. tammikuuta 2010

keep calm & carry on


Nettishoppailut senkun jatkuvat! Ihastuttavan bloginpitäjän sfgirlbybayn Keep Calm And Carry On -julisteen tilaus on ollut mielessä jo pitkään ja nyt kun sitä löytyy myös mustana, oli yksinkertaisesti pakko kaivaa kuvetta.

Jokaisesta ostetusta Keep Calm And Carry On -julisteesta lahjoitetaan 5$ Punaisen Ristin Haitin maanjäristyksen katastrofirahastoon!

Kuva:
www.etsy.com [sfgirlbybay]

oma kirja




keskiviikko 20. tammikuuta 2010

piraijat



Viikonloppuna Ihan Pienestä Putiikista tilaamani Blafren piraija-laatikot saapuivat tänään! Suloisen peltiset säilytyslaatikot, joihin pirpana voi äitinsä tavoin vaikka keräillä kiltsareita isompana.

maanantai 18. tammikuuta 2010

pipa


Vanhempia naurattaa aina, kun ulos lähdettäessä Mummin tekemä pipa laitetaan termiitin päähän. Taannoin yhdellä reissulla pipa valahti kokonaan silmille ja lapspolo näytti ihan vihreämaskiselta hävittäjälentäjältä.

snoffs design




Ruotsalaisen Snoffs Designin lastenvaatteet ovat aivan loistavia. Klik klik ja tällaiset vermeet tuli tilattua pirpanalle.

Nettiostoksia on viime päivinä tehty useampia. Niistä raporttia seuraa myöhemmin.

Kuvat:
www.snoffsdesign.se

lauantai 16. tammikuuta 2010

lattialla


Pirpana pistettiin lattialle hetkeksi odottelemaan äidin valmistautumista aamun ruokailuhetkeen. Ei meillä muutoin termiittiä lattialla noin pidetä, mutta kyllä se niin pieneltä kirpulta näyttää isolla matolla!

perjantai 15. tammikuuta 2010

miun kevät & kesä 2010


Selkeä kevään merkki on, kun tutut vaatemallistot alkavat esitellä kevään ja kesän mallistojaan. Yksi Aniliinin ehdottomista suosikeista on Miun, jonka ensimmäiset tuotteet saapuvat myymälään lähipäivinä.



Kevään & kesän 2010 malliston tarina tulee malliston suunnittelijan, Ilona Hyötyläisen, juurilta Savon mailta. Jokaisen Miun malliston taustalla on aina oma tarinansa, joka näkyy vahvasti tuotteiden kuoseissa sekä leikkauksissa. Tämän malliston ideat löytyvät 1500-luvun lopun hovipukeutumisesta sekä kansanvaatteista ja tuotteet ovat pääosin erilaisia mekkoja silkistä, puuvillasta ja viskoosista.


Kuvat:
www.miun.fi

torstai 14. tammikuuta 2010

hissukseen




maanantai 11. tammikuuta 2010

lauantai 9. tammikuuta 2010

päivän asu


Mun Äippä on vissiin joku nettihörhö kun se pitää tällast blogiaki. Kivat jutut ja kauniit asiat on ihan jees, mut mun mielestä muoti on tänä päivänä se juttu. Sen takii sainkin luvan esitellä silloin tällöin mun päällä olevia vermeitä - ihan niinkuin oikeissa, siisteissä muotiblogeissa tehdään!

Pitää kyl myöntää, et mä en oikein tykkää sellasist pään yli vedettävist bodyist. Äippä ja Isi on ostanu mulle oikeastaan vaan sellasii härpättimii ja hermot meinaa mennä ku Isi ei oo oikein tarpeeks nopee pukemaan niit päälle. No, kait ne oppii sen jossai vaihees, ja kyl mä siit niille aion jatkossaki muistuttaa.

No mut asiaan. Retrokuvioinen body on Tutan 50-vuotismallistost ja samettipintaiset, ihan jeekset pöksyt Lindexist. Ja Mummilt saaduis ruskeis, hyvin asukokonaisuuteen sopivis sukis on sellaset jarruhässäkät, et kovassakaan menos ei liukastu.

Mun vanhemmat (pääasias äiti) vissiin tykkää pukee mut tollasiin vaatteisiin, joita ne itte käytti mun ikäsenä. Aika ruskee-vihree -voittosii ne kyl on, mut ei se haittaa. Kunhan ne vaan ei laita niit pään yli vedettäviä bodyja. Tai jos laittaa, nii nopeus on se juttu.

Päikkäreille! Heippa.

perjantai 8. tammikuuta 2010

mun ekat päivät kotona



Mun ekojen päivien aikana tääl kotona ollaan hissukseen tutustuttu äipän ja iskän kaa paremmin. Ulos olis aika kiva mennä, siel on tosi kirpakkaan aurinkoinen keli, mut mun ikäsenä ei vissiin vielä oikein saa ulkoilla. Mä oon tosi kiltti ja pidän toiminnan aktiivisena tässä talossa - myös yöllä.

Nyt pitäis vissiin nukkuu vaiks ei mua ihan hirveesti väsytä. Mut nähdään taas. Heippa.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

yks tommone





Näin käy, kun kukaan ei ole kotona neljään päivään. Reissun päätteeksi mukana tuli tuhiseva, vihreään itikkabodyyn pukeutunut pikkutyttö, joka on pistänyt talouden aikataulun kokonaan uusiksi.

perjantai 1. tammikuuta 2010

uusi vuosi - uudet kujeet








Vaihdoin välillä vanhan, muuttuvapolttovälisen objektiivin kameraan takaisin ja tällaisena aurinkoisena päivänä kuviin tulee ihan toisenlaista eloa zoomatessa kuin aiemmassa, valovoimaisemmassa kiinteäpolttovälisessä objektiivissa.

Toinen syy objektiivin vaihtoon oli Anilandian asunnon kuvaaminen piakkoin aloitettavaa myyntioperaatiota varten. Muutto toiseen kaupunkiin ja kerrostaloasuntoon rakennusprojektin ajaksi tuntuu pelottavalta. Vuosi 2010 tuo paljon suuria muutoksia tullessaan - ensimmäisen ollessa jo ihan nurkan takana.