torstai 17. heinäkuuta 2008

Pikkujuttuja - osa 6.

PMMP


Popstars-ohjelman kautta julkisuuteen ponnahtaneiden Miran ja Paulan perustama bändi PMMP sai alkunsa syksyllä 2002 ja ensimmäinen yhdessä tehty kesärenkutus Rusketusraidat kuultiin seuraavan vuoden kesähittinä. Ensimmäinen kokoalbumi, 25 000 kappaletta myynyt Kuulkaas enot! julkaistiin syyskuussa 2003.


Viimeisin albumi Puuhevonen sisältää PMMP:n versioita tunnetuista ja klassisista lastenlauluista. Puuhevonen on ihana tuulahdus 1980-luvun lapsosten levyhyllyssä - tutut lastenlaulut kuten Täti Monika, Minä soitan harmonikkaa ja Mustan kissan tango olivat tosi poppiksia ainakin minun lapsuudessani.


MTV:n viihdeuutiset kertoi aiemmin tällä viikolla PMMP:n tyttöjen palaavan jälleen keikkalavoille äitiyslomiensa jälkeen.



Kuvat:
www.pmmp.fi

Marie Antoinette


Amelien jälkeen tulee Marie Antoinette. Jos Amelie on kaunis, Marie Antoinette on henkeäsalpaava. Elokuva on Oscar-palkitun käsikirjoittajan ja ohjaajan Sofia Coppolan vuonna 2006 tekemä elokuva, jonka pääosaa näyttelee Kirsten Dunst. Elokuva kertoo kuningattaresta, erityisesti hänen huolettomien vuosien ajoistaan maustaen kohtaukset nykypäivän pop-kulttuurin yksityiskohdin.


Coppolan ohjaustyö on pastellinsävyisen pukuloiston juhlaa ja kohtaus toisensa jälkeen herkän kauniita. En erityisemmin pidä pääosaa näytelleestä Dunstista, mutta hänen yksilösuorituksensa tässä pätkässä on kuitenkin luonnollinen ja uskottava.


Tarina alkaa, kun 14-vuotias Marie Antoinette joutuu eroon perheestään ja hänet siirretään Versaillesiin, Ranskan tuhlaavaisen kuninkaallisen hovin hienostuneeseen ja turmeltuneeseen maailmaan. Marie Antoinette on järjestetyn avioliiton pelinappula ja hänen teini-ikäinen tuleva aviomiehensä Ludvig Ranskan valtaistuimen perijä. Onnettoman avioliiton ja glamourin tyylin kautta Marie Antoinette löytää paikkansa ja joutuu mukaan veriseen vallankumoukseen, joka muuttaa Ranskan ikuisiksi ajoiksi.



Elokuva on kaunis kuin karkki.



Kuvat:
www.sonypictures.com

TJ1

Tämä ei mikään pikkujuttu, mutta huomenna tähän aikaan olen lomalla.


Kuva:
www.camillaengman.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetä kommentti